tiistai 2. syyskuuta 2014

6 päivää on kulunut leikkauksesta ja voin oikein hyvin!  
Buranaa olen joutunut ottamaan, en siksi että kipuja olisi ollut hirveästi mutta miksi kärsiä edes pienestä kivusta? 
Niinpä olen voinut käydä joka aaamu metsällä koirien kanssa. Lähinnä olen vain istunut jakkaralla kuuntelemassa joko ajo lähtee. Juonut kahvia kuksasta ja nauttinut kauniista syysaamuista.





Maastoihin ajaessa olen huomannut että autoni ääni on muuttunut paljon hiljaisemmaksi ja siihen on syynsä. Selvästikään en enää kuule matalat äänet joita pystyin vielä oikealla korvallani kuulemaan ennen leikkausta.
Kävin kattilakaapissa ottamassa kansia kolistellakseni niillä mutta en vaan kuullut mitään.
Nähtäväksi jää onko tämä pysyvä tilanne vai palaako basso kun turvotus laskee. 
Positiivinen yllätys oli kun huomasin että autonradiosta saan puheestakin selvää ajaessani! Sitä en ole koskaan ennen saannut. Voiko siis tehdä sellaisen johtopäätöksen että kuulonrippeeni ovat haitanneet selvän saamisen?

Ja sitten muutama kuva korvastani. Ensimmäinen kuva on otettu 2 päivää leikkauksesta 

Ei kovin kaunista mutta haava on puolet lyhyempi kuin mitä 14 vuotta sitten tehtiin vasempaan korvaan. 
Tänään päätin pyytää aviopuolisoni pesemään hiuksiani kun minä suojaan korvaa ja sitten otettiin uusi kuva.


Mustelma näyttää olevan mutta muuten kaikki näyttää hyvältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti